Almond on nyt vuoden vanha!
01.07.2011

Ensimmäinen toimintavuosi on meillä Almondilla pitänyt sisällään kaikenlaista ja mikä tärkeintä, hauskaa on ollut.

Yritys perustettiin Pertin ja Ann-Marien voimin heinäkuussa ja Perttu tuli mukaan syksyn sateiden myötä lokakuussa. Alun kasvuvauhti oli siis ainakin henkilöstömäärän prosentuaalisella kasvulla mitattuna melkoinen. Ihan samaa kasvuvauhtia ei ole pidetty yllä koko vuotta, mutta yritetään ensi vuonna petrata.

Toiminta aloitettiin Schaumannin linnan komeissa puitteissa ja maaliskuun alussa muutettiin Nokian entisiin tiloihin. Ei me täällä tosin ihan yksin olla, vaan joudutaan jakamaan tilat mm. Tiedon ja Ixonoksen kanssa. Niillä nyt tietysti on pikkuisen enemmän noita huoneita, kun pääsivät ensin valitsemaan. Hyvin on uudessa kodissa viihdytty ja palveluihin oltu oikein tyytyväisiä.

Omia palveluita on myös kovasti vuoden aikana kehitetty. Nykyisellään paletista löytyy kattavia kokonaisuuksia niin verkkopalveluita tarvitseville kuin niitä kehittävillekin yrityksille. Myös PK-sektoria vaivaavaan asiakastietojen heikkoon hyödyntämiseen löytyy lääke, josta on varmasti apua kaikeinlaisille yrityksille. Palveluita on siis monenlaiseen tarpeeseen ja monenlaisille tarvitsijoille.

Ahkerasti on myös tutustuttu uusiin ihmisiin, yrityksiin ja muihin toimijoihin. Olemme saaneet mainioita yhteistyökumppaneita ja saaneet toimia yhteistyössä mahtavien järjestöjen kanssa.

Vuoden aikana olemme päässeet osallistumaan myös moniin kiinnostaviin ja haastaviin projekteihin. Olemme saaneet työskennellä mukavien ihmisten kanssa ja suurin kiitos kuuluukin asiakkaillemme. Kiitos, että olette luottaneet meihin. Toivottavasti olemme olleet luottamuksenne arvoisia ja saamme jatkossakin antaa oman panoksemme menestyksenne tueksi.

Koska uutiskirjeessämme kerromme sinulle hyödyllisiä digitaaliseen markkinoiintiin ja käytettävyyteen liittyviä vinkkejä.

Kerromme myös tarinoita toteuttamistamme asiakasprojekteista, jotta voit pohtia olisiko sinulle apua vastaavanlaisesta yhteistyöstä.

Lisäksi kerromme omista kuulumisistamme ja alati kehittyvistä palveluistamme.

Ole huoleti, emme lähetä sinulle postia kiusaksi asti. Kuulet meistä korkeintaan kerran kuukaudessa ja voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

 

Referenssit

Asiakkaamme kertovat, miten he ovat meistä hyötyneet.
Lue lisää »

Tilaa uutiskirje