Echo enduring -blogissa on hyvä kirjoitus siitä, miksi mm. graafikoiden ja koodaajien on hyvä tehdä asiakastöiden lisäksi omia sivuprojektejaan. Asiakastyöt ovat tietysti niitä kaikkein tärkeimpiä, mutta täysin vapaiden käsien käyttäminen omissa töissä antaa mahdollisuuden oppia ja kehittyä. Saatuja kokemuksia on hyvä käyttää jatkossa asikkaiden hyväksi.
Sivuprojektien avulla luovassa työssä voi toteuttaa ja kokeilla uusia asioita riskittömässä ympäristössä. Samasta syystä monilla menestyvillä muusikoillakin on varsinaisen pääyhtyeensä lisäksi useitakin erilaisia sivuprojekteja, jotka antavat erilaista vapautta toteuttaa ja kokeilla.
Almondilla suunnittelusta ja toteutuksista vastaava Ann-Marie on aktiivinen rugbyn pelaaja ja rakkaan harrastuksensa pariin hän on myös perustanut oman sivuprojektinsa, Ruckinshirts.com:n. Ruckinshirts on rugby-aiheisia paitoja myyvä verkkokauppa, jonka konseptointi ja visuaalinen ilme ovat Ann-Marien käsialaa. Ann-Marie on myös suunnitellut kaikki myynnissä olevat tuotegrafiikat, joita on melkoinen määrä ja lisää syntyy koko ajan.
Poiketkaa tutustumassa yhteen meidän sivuprojekteistamme!
Koska uutiskirjeessämme kerromme sinulle hyödyllisiä digitaaliseen markkinoiintiin ja käytettävyyteen liittyviä vinkkejä.
Kerromme myös tarinoita toteuttamistamme asiakasprojekteista, jotta voit pohtia olisiko sinulle apua vastaavanlaisesta yhteistyöstä.
Lisäksi kerromme omista kuulumisistamme ja alati kehittyvistä palveluistamme.
Ole huoleti, emme lähetä sinulle postia kiusaksi asti. Kuulet meistä korkeintaan kerran kuukaudessa ja voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.
Tilaa uutiskirje





